30.04.2009

KIOSilta 1 248 500 euroa ihmisoikeushankkeille vuonna 2008

KIOSin vuoden 2008 tärkeimpiä tavoitteita oli suunnata enemmän hanketukea säätiön maantieteellisille fokusalueille. KIOSin strategian 2004–2010 fokusalueet ovat Itä-Afrikka ja Etelä-Aasia. Vuoden aikana KIOS onnistuikin löytämään uusia yhteistyöjärjestöjä fokusalueilta ja hankerahoitus Itä-Afrikkaan ja Etelä-Aasiaan kasvoi selvästi.

Vuonna 2008 KIOS aloitti ensimmäistä kertaa yhteistyöohjelman paikallisen kumppanin kanssa. Kenian kumppanuusohjelma ”KIOS – Youth Alive! Kenya Partnership Programme” tarjoaa koulutusta ja tukea pienille ruohonjuuritason ihmisoikeusjärjestöille. Ohjelman ensimmäisen puolen vuoden aikana mukana oli neljä pilottijärjestöä.

Somsri Hananuntasuk (ANFREL) at KIOS' seminar 2008. Photo: KIOS

Somsri Hananuntasuk (ANFREL) KIOSin seminaarissa 2008. Photo: KIOS

Vuoden aikana KIOS julkaisi ensimmäistä kertaa raportointioppaan hanketukea saaville järjestöille.

Vuoden kohokohta oli lokakuussa Helsingissä järjestetty KIOSin 10-vuotisjuhlaseminaari ”Realizing Democratic Rights at the Grassroots – Experiences from Africa and Asia”. Seminaarin puhujina oli ruohonjuuritasolla toimivia demokratia- ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajia Keniasta, Ugandasta, Nepalista ja Thaimaasta.

Kesällä 2008 KIOSista tehtiin kaksi ulkoasiainministeriön tilaamaa evaluaatiota.

Vuosi 2008 numeroina: • 1 300 kyselyä hanketuesta • 341 hakemusta 56 maasta rekisteröity • 34 hankkeelle 18 maassa myönnettiin hanketukea (10% hakemuksista) • 3 järjestöä sain pienen organisaation tukea • 1 248 500 euroa myönnettiin uusille hankkeille • 55 järjestöä sai rahoitusta vuoden aikana • 19 hanketta päätettiin • 51 meneillään olevaa hanketta 23 maassa vuoden lopussa.

Related news (0)