22.08.2014
Uutiset
Kenia

Ihmisoikeusaktivisti Odindo Opiata on menehtynyt

Odindo Opiata, Hakijamii.

KIOSin toimisto välittää surunvalittelunsa kenialaisen ihmisoikeusaktivisti Mr. Odindo Opiatan kuoleman johdosta. Opiata menehtyi syöpään Nairobissa 16. elokuuta 2014.

Opiata oli yksi ensimmäisiä demokratian ja yhden hallinnon vallan lopettamisen puolestapuhujia Moi-aikakaudella. Toimintansa vuoksi hänet pakotettiin maanpakoon Tansaniaan vuonna 1981. Opiata pidätettiin hänen palattuaan takaisin Keniaan, ja häntä pidettiin vankina 1986—1989.

Merkittävistä henkilökohtaisista uhrauksista huolimatta Opiata jatkoi työtään sosiaalisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi aina viimeisiin päiviinsä saakka. Viimeisen vuosikymmenensä Opiata johti kenialaista kansalaisjärjestöä, Hakijamii Centre for Social and Cultural Rights’a. Tehtävässään Opiata saavutti huomattavaa menestystä puolustaessaan Kenian marginalisoitujen yhteisöjen oikeutta asuntoon, maahan, veteen ja sanitaatioon.

KIOSilla on ollut kunnia tehdä yhteistyötä Hakijamiin kanssa useiden vuosien ajan. Tämän vuoksi KIOS haluaa esittää mitä suurimman kunnioituksensa Odindo Opiatan omistautuneisuudelle ja visiolle.

KIOS lähettää lämpimät suruvalittelut Opiatan perheelle, Hakijamiille ja kollegoille.

Location


Kumppanijärjestöt

  • Hakijamii (Economic and Social Rights Centre)

Related news (0)