Maina Kiai: Kansalaisyhteiskunnan tilaa täytyy laajentaa

Kansalaisyhteiskunnan tila koostuu sosiaalisista säännöistä, joiden ansiosta ihmiset voivat kommunikoida ja kokoontua vapaasti. Demokraattisen yhteiskunnan ehtona on laaja kansalaisyhteiskunnan tila. Kenialainen asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti Maina Kiai kirjoittaa, että Pohjoismaiden tulisi ottaa johtava rooli kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamisessa ja ihmisoikeuspuolustajien tukemisessa.

Kansalaisyhteiskunnan tai demokratian tilan sulkeutumisesta on puhuttu viime vuosina paljon. Ihmisoikeusliike on kuitenkin puhunut siitä ennenkin, vaikkakin eri käsittein.

Kaikki edistykselliset liikkeet maailmassa ovat taistelleet kansalaisyhteiskunnan tilan laajentamisen puolesta tai sen kaventamista vastaan, kun valtiolliset tai ei-valtiolliset toimijat ovat koittaneet pienentää sitä. Edistyksellisiin liikkeisiin kuuluvat esimerkiksi kamppailut orjuuden lopettamiseksi ja kolonialismia vastaan sekä liikkeet yleisen äänioikeuden, kansalaisoikeuksien ja ympäristön puolesta. Kylmän sodan aikana vapautta vaativat ryhmät, kuten Solidaarisuusliike Puolassa, koittivat luoda tilaa kansalaisyhteiskunnalle. Etelä-Afrikassa apartheidiä vastustanut liike vastusti myös sulkeutuvaa kansalaisyhteiskunnan tilaa ja pyrki avaamaan tilaa mustalle enemmistölle.

Tänä päivänä käynnissä on ilmiö, jota jotkut kutsuvat kansalaisyhteiskunnan tilan “kutistumiseksi”. Sana herättää mielikuvan luonnollisesta prosessista, jossa tila yksilön tai yhteisön väkivallattomalle kansalaistoiminnalle pienenee kuin itsestään. Voimme varmuudella sanoa, että valtiolliset ja ei-valtiolliset tahot toimivat tietoisesti kansalaisyhteiskunnan tilan pienentämiseksi, joten on parempi puhua tilan sulkemisesta.

Hyökkäykset kansalaisyhteiskunnan tilaa vastaan

Sulkeutuva kansalaisyhteiskunnan tila koskettaa nykyään jokaista maata tavalla tai toisella. Hyökkäykset kohdistuvat lehdistönvapauteen, ihmisoikeusjärjestöihin, sateenkaariliikkeeseen, ympäristösektoriin, alkuperäiskansoihin, kansalaisliikkeisiin, naisjärjestöihin ja ammattiliittoihin. Joskus vaikutus ulottuu humanitäärisiin järjestöihin ja kehitysjärjestöihin, kun valtio vie niiden itsenäisyyden ja määrää järjestöjen prioriteetit ja työmetodit.

Kansalaisyhteiskunnan tilan perusta on mahdollisuudessa olla eri mieltä, ajatella vapaasti ja vastustaa sortoa. Valtioiden ja yritysten johtajat ympäri maailmaa rankaisevat niitä, jotka eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan, jotka kyseenalaistavat heidän päätöksensä ja toimintansa, ja niitä jotka levittävät suvaitsevaisuutta ja vastustavat autoritaarisia hallintoja, ihmisarvoa kunnioittaen. Tämä ei ole uutta, mutta ennennäkemätöntä on hyökkäysten globaali luonne ja niiden leviäminen. Se on saanut aktivistit puolustusasemiin.

Ennen uskottiin, että tietyt maat, erityisesti länsimaiset demokratiat, olivat sitoutuneet suvaitsevaisuuden, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien arvoihin, ja kannattivat demokratiaa ja sen arvoja omissa maissaan ja globaalisti. Maailmanpolitiikan järisyttävien muutoksien vuoksi tämä uskomus ei enää päde.

Nyt Donald Trump hyökkää mediaa kohtaan ja ruokkii lausunnoillaan rasismia, naisvihaa ja muukalaisvihaa Yhdysvalloissa sekä maailmalla. Euroopan Unioni unohtaa julkilausutut arvonsa, kun pakolaiset saapuvat sen rannoille. Iso-Britannian harjoittama politiikka ajaa monet äärimmäiseen köyhyyteen samalla, kun maa hellittämättä vakoilee rauhanomaisia aktivisteja, koska he eivät kannata hallituksen politiikkaa. Salaisten agenttien käyttäminen on ollut osa heidän vakoiluaan vuosien ajan. Länsimaiden hallitukset kallistuvat oikealle ”strategisen lähestymistavan” vuoksi, sopeutuen nousevan äärioikeiston toksiseen tapaan tehdä politiikkaa ja omaksuen monet äärioikeiston arvoista. Länsimaiset ”demokratiat” ovat kiinnostuneempia ulkomaankaupasta ja tuotoista-, kuin ihmisistä ja ihmisarvosta maissa, joiden kanssa he käyvät kauppaa.

Uusin asein aktivisteja vastaan

Edellisillä vuosikymmenillä tappaminen, vangitseminen ja aktivistien kiduttaminen olivat tapoja pienentää kansalaisyhteiskunnan tilaa. Tavoitteena oli kriitikoiden hiljentäminen ja pelon levittäminen yhteiskunnassa. Yleistä oli myös kriittisten ja vastarintaa tekevien järjestöjen, median ja tiedon kieltäminen.

Berta Caceresin ja Jamal Khashoggin kaltaisten poliittisten ja ympäristöaktivistien murhat osoittavat, että vanhoja taktiikoita käytetään yhä. Valtiot ovat kuitenkin myös keksineet uusia keinoja pelottaakseen, pysäyttääkseen ja haitatakseen aktivistien toimia. Ne ovat lainsäädännöllisiä, poliittisia, taloudellisia tai lain ulkopuolella tapahtuvia toimenpiteitä. Valtiot asettavat esimerkiksi lakeja, jotka tekevät järjestöjen rekisteröimisen vaikeaksi tai säätävät niille raskaita ja epärealistisia taloudellisia vaatimuksia, tarkoituksena vaikeuttaa niiden toimintaa. Ne harjoittavat myös julkista mustamaalausta ja nettihäirintää eri mieltä olevia vastaan.

Toivo paremmasta elää

Tilanne vaikuttaa synkältä, mutta toivoa on enemmän kuin luulisi. Se että järjestöjä, toisinajattelijoita ja aktivisteja vastaan hyökätään niin paljon, tarkoittaa että heidän toiminnallaan on iso vaikutus.

Toiseksi, hyökkäysten muuttuessa myös kansalaisyhteiskunnan taktiikat muuttuvat, mutta eivät valitettavasti yhtä nopeasti. Joka kerta kun mediaa vastaan hyökätään, me voimme kehua median tutkivaa journalismia, esimerkiksi Panama-papereiden paljastamiseksi. Kun Internetissä solvataan ihmisiä, muistamme New York Timesin paljastukset Facebookista ja sen negatiivisesta roolista eri skandaaleissa.

Oikeisto nousee, mutta samalla etelä-korealaiset, amerikkalaiset, taiwanilaiset, etiopialaiset ja venezuelalaiset järjestäytyvät, marssivat ja vaativat ihmisarvon kunnioittamista. Joskus onnistuneesti, kuten Koreassa ja Etiopiassa, joskus ei. Tavalliset ihmiset kaikkialla maailmassa ajattelevat, kamppailevat ja järjestäytyvät väkivallattomasti, tehdäkseen meidän ja heidän maailmastaan paremman paikan.

He tarvitsevat kaiken saatavissa olevan avun ja nopeasti, mahdollisimman pienen byrokratian kautta. KIOSin kaltaisia organisaatioita tarvitaan tukemaan hyökkäyksille alttiita ja varmistamaan, että rohkeimmat ja luovimmat ihmiset voivat jatkaa työskentelyään, sillä se inspiroi muita seuraamaan esimerkkiä.

Mitä tänä aikana tarvitaan, on, että jokin maa tai alue astuu esille ja on toivona kaikille ihmisille, jotka eivät suostu vaikenemaan. Pohjoismaissa arvojen kunnioittamisella, suvaitsevaisuudella ja vastarinnalla on pitkä historia, sateenkaarioikeuksien kannattamisesta apartheidin vastustamiseen ja taloudellisen ja sukupuolten tasa-arvon puolustamiseen. Nyt tarvitaan maailmanlaajuista johtajuutta. Ottavatko Pohjoismaat tämän roolin?

Maina Kiai on InformAction -järjestön hallituksen jäsen ja entinen YK:n kokoontumis- ja yhdistymisvapauden erityisraportoija 2011–2017. Teksti on alun perin osa KIOSin julkaisua “From little things, big things grow: KIOS – 20 years defending human rights”.