29.09.2022
Uutiset
Sri Lanka

Nimalka Fernando puolustaa kaikkein syrjityimpiä Sri Lankassa

Naisen kuva ja sitaatti: ”Kansalaisvaikuttamisen ydin on väkivallattomuus ja kaikkien – myös vastustajiemme – kunnioittaminen.” -Nimalka Fernando, Sri Lanka

Ihmisoikeuspuolustaja Nimalka Fernando tajusi jo nuorena opiskelija-aktivistina, että köyhyyttä ei ratkaista jakamalla ruokapaketteja. Siitä lähtien hän on ajanut naisten, kastittomien ja muiden syrjittyjen asemaa niin Sri Lankassa kuin muualla maailmassa.

Nimalka Fernando on ihmisoikeusjuristi, feministi ja pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti Sri Lankasta. Hän on toiminut kansalaisliikkeissä ja järjestöissä opiskeluajoiltaan 1970-luvulta lähtien.

Siihen aikaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta toimiminen ymmärrettiin hyväntekeväisyytenä – että annetaan jotain köyhille. Mutta ymmärsin, että köyhyyttä ei ratkaista jakamalla ruokapaketteja.

Fernando päätti opiskella juristiksi, jotta voisi avustaa ammattiyhdistysliikkeen aktivisteja, joista useat joutuivat niihin aikoihin toiminnastaan syytteeseen. Hän on kampanjoinut myös vakavia ihmisoikeusloukkauksia, kuten katoamisia, vastaan. Koska kadonneet ovat usein miehiä, heidän kohtaloaan selvittävät omaiset ovat usein naisia: äitejä, vaimoja ja tyttäriä.

Aktivisminsa myötä hän on tullut myös kyseenalaistaneeksi Sri Lankan hallituksen politiikkaa.

Me ihmisoikeuspuolustajat emme ole koskaan vallanpitäjien suosiossa. Emme myöskään ole niiden suosiossa, jotka yrittävät kaataa hallituksen väkivalloin.

Tappouhkaus ja hallituksen uhkailut 1980-luvulla saivat Fernandon maanpakoon. Kun hän myöhemmin Sri Lankan sisällissodan aikana oli mukana kampanjoimassa rauhan ja poliittisen ratkaisun puolesta, silloinen hallitus leimasi hänet ja monta muuta ihmisoikeusaktivistia pettureiksi, asettaen heidät hengenvaaraan.

Fernando on vienyt eteenpäin kaikkein syrjityimpien ryhmien asemaa kuten Etelä-Aasian kastittomien tai Euroopan romanien oikeuksia muun muassa YK:n piirissä.

Viime vuosina hän oli mukana perustamassa Women’s Political Academy -järjestöä, joka pyrkii lisäämään naisten poliittista osallistumista Sri Lankassa. Saarivaltion naiset ovat tällä hetkellä vähiten edustettuina politiikassa koko Etelä-Aasiassa.

KIOS rahoittaa järjestön työtä, jolla lisätään syrjityssä asemassa olevien naisten osallistumista paikalliseen päätöksentekoon ja rauhanrakentamiseen.

Fernandon mielestä kansalaisvaikuttamisella on tärkeä rooli uuden ajattelun käynnistämisessä. Hän painottaa, että kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa taistelua rauhan, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta.

Kansalaisvaikuttamisen ydin on väkivallattomuus ja kaikkien, myös vastustajiemme, kunnioittaminen. Emme voi polttaa vastustajiemme taloja – se ei ole kansalaisvaikuttamista.

 

Tarina on julkaistu alun perin osana Toimi, koska voit -kampanjaa syksyllä 2022.

 

 

Related news (0)