30.01.2023
Uutiset
Sri Lanka

KIOS tuomitsee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainon

Kuva: Pixabay

Tällä hetkellä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat eri puolilla maailmaa vainoa sekä väkivaltaa ja vihapuhetta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeutta ilmaista mielipiteensä sekä toimia oikeuksiensa parantamiseksi rajoitetaan tai jopa kielletään lailla. Viime aikoina erityisesti Afrikan-kumppanimme ovat kertoneet hälyttäviä uutisia.  

Yli 60 maailman valtiota on kriminalisoinut samaa sukupuolta olevien suostumukselliset suhteet. Yli 30 näistä valtioista on Afrikan mantereella. Lisäksi monissa Afrikan valtioissa transsukupuolisia ja sukupuoleltaan moninaisia etsitään ja pidätetään rikoslain nojalla. Vain siksi, että he eroavat valtavirrasta.  

Viime elokuussa Ugandan kansalaisjärjestöjä valvova viranomainen (Uganda’s National Bureau for Non-Governmental Organizations) kielsi SMUG-järjestön toiminnan. SMUG (Sexual Minorities Uganda) on merkittävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ajaja Ugandassa. Syy toimintakiellolle oli se, että SMUG ei ollut virallisesti rekisteröitynyt. Samainen viranomainen ei ollut aiemmin sallinut SMUGin rekisteröitymistä. SMUGin tapaus ei valitettavasti ole ainoa esimerkki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen parissa toimivien järjestöjen kohtaamasta painostuksesta Ugandassa.  

Olemme seuranneet järkyttyneinä viimeaikaisia uutisia Keniasta. Kenialaisen LHBTIQ+ -aktivisti Edwin Chiloban ruumis löydettiin muutama viikko sitten tienposkesta. Hänen kuolemansa on herättänyt laajaa keskustelua seksuaalisuuteen ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta maassa. Chiloban tapaus on jatkumoa sille väkivallalle, jota seksuaalivähemmistöt kohtaavat Keniassa. Viime vuosina muun muassa Sheila Lumumban, Erica Chandran ja Joash Mosotin tapaukset ovat kuohuttaneet maata.   

Marraskuussa 2022 Afrikan ihmisoikeustoimikunta (the African Commission on Human and Peoples’ Rights) hylkäsi kolmen Ruandassa, Norsunluurannikolla ja Nigeriassa sateenkaarioikeuksia ajavan järjestön hakemuksen tarkkailija-asemasta. Päätöstä perusteltiin sillä, että “seksuaalisen suuntautumisen vapaus ei ole nimenomaisesti tunnustettu oikeus, joka mainitaan Afrikan ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien peruskirjassa”. Lisäksi mainittiin, että järjestöjen toiminta on “afrikkalaisten arvojen vastaista”. Moni ihmisoikeusjärjestö arvioi, että lausunto vaikuttaa negatiivisesti kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen asemaan. Se myös altistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edelleen syrjinnälle ja väkivallalle.  

Sateenkaarioikeuksia ajavat ruohonjuuritason järjestöt ja aktivistit ovat avainasemassa silloin, kun muu yhteiskunta syrjii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Maissa, joissa hallinto ei tarjoa riittäviä palveluita, kansalaisjärjestöt voivat järjestää suojaa sekä ajaa oikeuksia paikallisella ja kansallisella tasolla. Kun hallitukset käyttävät maan lainsäädäntöä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen valvontaan ja pelotteluun, on tämä uhka kaikille ihmisoikeuspuolustajille.  

Tuomitsemme kaikki edellä mainitut teot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.  Mainitut tapaukset ovat esimerkkejä Afrikan mantereelta. Valitettavasti huonoja uutisia kantautuu myös muualta. Aasiassa, jossa niin ikään tuemme sateenkaarioikeuksia ajavia järjestöjä, esimerkiksi Sri Lanka on rikkonut LHBTIQ+ -yhteisöjen oikeutta järjestäytyä, ja samalla jatkanut samaa sukupuolta olevien suhteiden kriminalisointia.

Tuomitsemme kaikenlaisen homo- ja transfobian ja ylpeänä ilmoitamme, että aiomme jatkaa rohkeiden LHBTIQ+ -aktivistien tukemista jatkossakin.  

Location

Related news (0)