”Joka aamu pakkaan laukkuni ajatellen, etten ehkä palaa kotiin”

Sudanilainen Hala Al-Karib elää pelon ja vainon kanssa, koska puolustaa naisten oikeuksia Afrikan sarven alueella.

 

Vaikeinta on, kun oma henki on uhattuna. 

”Mitä tahansa voi tapahtua, kun esimerkiksi kävelen Mogadishun kaduilla, kasvot peitettynä, tavatakseni naisia, jotka puolustavat ihmisoikeuksia,” Hala kertoo. 

Sudanissa Hala oli turvallisuuspalvelun tarkkailussa useita vuosia. Aina kun puhelin tai ovikello soi, Hala pelkäsi turvallisuuspalvelun tuloa, ja että hänen täytyisi lähteä heidän mukaansa. 

”Joka aamu pakkaan käsilaukkuuni tavaroita siltä varalta, etten tule töistä takaisin kotiin. Varmistan, että minulla on hammasharja. Varmistan, että minulla on alusvaatteita. Koska en välttämättä tule takaisin.” 

Naisten syrjintää vastaan 

Kaikki Hala Al-Karibin työssä on haastavaa. Hän johtaa naisten oikeuksien järjestöä, joka toimii seitsemässä maassa Afrikan sarven alueella: Somaliassa, Etiopiassa, Eritreassa, Sudanissa, Etelä-Sudanissa, Ugandassa ja Djiboutissa. Haastavaksi työn tekee konfliktialueilla työskentely ja vaikeiden asioiden, kuten raiskausten, käsittely. Naisten ja miesten tasa-arvosta puhuminen on vaikeaa yhteiskunnissa, joissa naisten syrjintä on syvälle juurtunutta. Aktivisteja kutsutaan usein vääräuskoisiksi tai länsimaalaistuneiksi. 

”Kuvittele, että joka aamu, kun kävelet toimistolle, sinun pitäisi tarkkailla ympäristöä ja tarkistaa, ettei mikään ole muuttunut. Näin elämme päivästä toiseen. Mutta meidän on pakko olla olemassa – se on ainut tie muutokseen.” 

Halaa ajaa eteenpäin syvä usko tasa-arvoon, kaiken väristen ihmisten keskuudessa, kaikkialla maailmassa. 

”Ihmisinä meidän ei koskaan pitäisi luovuttaa toistemme suhteen.” 

 

Uhkauksia, mustamaalaamista ja raiskauksia 

Eri puolilla maailmaa naisten oikeuksia puolustavat joutuvat vaaraan vain siksi, että ajavat tasa-arvoa miesten hallitsemissa yhteiskunnissa. 

Naispuoliset ihmisoikeusaktivistit ovat erityisessä vaarassa. He voivat joutua kohtaamaan uhkauksia, häirintää, mustamaalaamista sosiaalisessa mediassa, äärioikeistolaisten ryhmien hyökkäyksiä ja maanpakolaisuutta. Erityisesti seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa käytetään keinona hiljentää naispuolisia ihmisoikeuspuolustajia. 

Vaarassa olevat aktivistit tarvitsevat apuamme nyt. Sinä voit auttaa lahjoittamalla rahaa turvarahastoomme, jolla suojataan vainottuja ihmisoikeusaktivisteja akuutissa hädässä ja autetaan varautumaan tuleviin turvallisuusriskeihin. Yhdessä voimme suojata uhan alla olevia puolustajia!

 

 

Jaa
Share: