
Kenia
Kenia on Itä-Afrikan suurimpia demokratioita, jossa vahva kansalaisyhteiskunta on ollut keskeinen ihmisoikeuksien edistäjä. Viime vuosina maan poliittinen tilanne on kuitenkin kiristynyt, ja kansalaisvapauksien tila on heikentynyt. Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion vahvistaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien osalta.
KIOSin työ Keniassa
KIOS tukee maassa kansalaisjärjestöjä, jotka edistävät erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä oikeutta turvalliseen ja puhtaaseen elinympäristöön. Lisäksi järjestöt pyrkivät vahvistamaan kansalaisyhteiskunnan toimintatilaa ja oikeusvaltion toteutumista. Tuki on osa KIOSin monivuotista ohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa ihmisoikeuksia ja kansalaisyhteiskuntaa Keniassa. Lisäksi KIOS toteuttaa EU-rahoitettua Haki Ni Yetu-projektia Keniassa yhdessä kahden paikallisen ihmisoikeusjärjestön kanssa.
KIOSin kumppanijärjestöt Keniassa:
- Toimivat paikallisyhteisöissä eri puolilla maata, kuten Nairobissa, Kisumussa, Kilifissä ja Mombasassa.
- Lisäävät asukkaiden tietoisuutta omista oikeuksistaan.
- Vahvistavat yhteisöjen mahdollisuuksia vaikuttaa oikeuksiensa toteutumiseen.
- Pyrkivät vaikuttamaan kansalliseen lainsäädäntöön ja poliittisiin päättäjiin ihmisoikeuksien edistämiseksi.
- Tarjoavat oikeudellista neuvontaa, järjestävät koulutuksia, dokumentoivat ihmisoikeusloukkauksia ja tukevat väkivallan uhreja.
Työn vaikutuksia:
- Ihmisoikeuspuolustajien toimintamahdollisuuksia on vahvistettu vaikeissa olosuhteissa.
- Järjestöt ovat vaatineet kansainvälistä painetta Kenian hallitukselle kansalaisvapauksien suojelemiseksi.
- Metallisulattamon päästöistä sairastuneet yhteisön asukkaat saivat miljoonakorvaukset.
- Maaseutuyhteisöjä on saatu mukaan hallintoon ja päätöksentekoon.
- Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat henkilöt ovat aktiivisemmin mukana julkisessa, poliittisessa vaikuttamisessa ja kansalaisyhteiskunnassa.
Lahjoita ihmisoikeustyöhön ja tue ihmisoikeuspuolustajia Keniassa: https://kios.fi/fi/lahjoita-ihmisoikeustyohon/
Sivu päivitetty kesäkuussa 2026.
Uutiset

YLE: Ihmisoikeusaktivistien valta vahvistuu, mutta samalla henki vaarantuu
YLE uutisoi kansalaisyhteiskunnan tekemästä ihmisoikeustyöstä ja haastatteli juttua varten kahta KIOSin vuoden 2014 syysseminaarissa vieraillutta ihmisoikeuspuolustajaa. Jutussa todetaan kuinka kansalaisjärjestöt…

Ihmisoikeusaktivisti Odindo Opiata on menehtynyt
KIOSin toimisto välittää surunvalittelunsa kenialaisen ihmisoikeusaktivisti Mr. Odindo Opiatan kuoleman johdosta. Opiata menehtyi syöpään Nairobissa 16. elokuuta 2014. Opiata oli…

KIOSin ja YAKin kumppanuusohjelma: Ulkopuolisesta arvioinnista rohkaisevia tuloksia
Vastikään tehdyn arvioinnin perusteella KIOS – Youth Alive! Kenya -kumppanuusohjelma on ollut menestys sen sidosryhmien KIOSin, YAKin ja muiden osallistuvien…

YAKin tavoitteena on oikeusjärjestelmä, jossa lapsia ei kohdella aikuisina
Kenian oikeusjärjestelmä kohtelee rikkeen tehneitä lapsia usein samoin perustein kuin aikuisia ottamatta huomioon rikkeen tehneiden nuorten elinolosuhteita, köyhyyttä tai kouluttamattomuutta.…
Youth Alive! Kenya ja KIOS käynnistävät uuden kumppanuusohjelman
Youth Alive! Kenya ja KIOS ovat käynnistäneet kumppanuusohjelman, jonka tarkoituksena on identifioida ja tukea yhteisöpohjaisia ihmisoikeusryhmiä niiden täysimääräisen potentiaalin löytämisessä…

FAMEC tarjoaa maasai-naisille ihmisoikeus- ja rauhankoulutusta Keniassa
Yhteisöt ja niiden säännöt ovat maasai-naisten elämässä huomattavasti kirjoitettua lakia suuremmassa roolissa. Yhteisöissä noudatetaan laajalti patriarkaalisia perinteitä, joiden vuoksi maasai-naisten…