”Sinä päivänä pakenin talostani, enkä koskaan enää palannut”

Ympäristöaktivisti Phyllis Omidon kimppuun hyökättiin, koska hän vastusti saastuttavaa tehdasta

Kenialainen Phyllis Omido selvisi täpärästi kahden aseistetun miehen hyökkäyksestä. Painostuksesta ja uhkailusta huolimatta hän johtaa slummiyhteisön taistelua puhtaan elinympäristön puolesta.

Keltamekkoinen tummaihoinen nainen istuu kyykyssä maassa pienen puisen ristin vieressä ja katsoo suoraan kameraan. Ympärillä risuja, heinää ja savista maata, taustalla tiilestä tehtyjä pieniä taloja.

Phyllis Omido kolmikuisen vauvan haudalla. Vauva kuoli viereisen tehtaan päästöjen aiheuttamaan lyijymyrkytykseen. Kuva: Goldman Environmental Prize.

Eräänä iltana Phyllis Omidon kimppuun käytiin, kun hän oli palaamassa kirkosta lapsensa kanssa Kenian rannikolla. Kaksi tuntematonta aseistettua miestä saartoi hänet kotiportin edessä. Phyllis piteli huutavaa lastaan sylissään. 

”Olin peloissani, koska ajattelin, että he aikoivat ampua lapseni. Rukoilin heitä päästämään edes poikani portin sisäpuolelle ja lupasin heille, että jään ulkopuolelle, jos he antavat poikani mennä.” 

Toinen miehistä oli vihainen ja löi Phyllistä, mutta toinen sanoi: ”Anna lapsen mennä sisään.” Niinpä Phyllis työnsin poikansa portin sisäpuolelle ja jäi itse ulkopuolelle miesten kanssa. Miehet löivät häntä ja hän kaatui maahan. Phyllis ymmärsi heidän puheistaan, että he aikoivat tappaa hänet. 

”He sanoivat ’Miksi nouset vastustamaan miehiä? Oletko mies? Tämä yhteiskunta kuuluu miehille. Miksi vastustat miehiä?’ Siitä ymmärsin, että heidät oli lähetetty sinne ja että he aikoivat tappaa minut.” 

Onneksi yksi naapureista ajoi paikalle juuri sillä hetkellä, ja miehet häipyivät. 

”Sinä päivänä pakenin talostani, enkä koskaan enää palannut. En edes mennyt hakemaan tavaroitani. Menin toiseen kaupunkiin lähistöllä ja aloitin työni sieltä.” 

Taistelua tappavia myrkkyjä vastaan 

Vaarasta huolimatta Phyllis on jo yli vuosikymmenen kampanjoinut slummialueen saastuttanutta akkutehdasta vastaan. Slummiyhteisön asukkaat ja tehtaan työntekijät Mombasan lähistöllä Kenian rannikolla sairastuivat lyijymyrkytykseen. Tähän mennessä yli 50 aikuista ja 300 lasta on kuollut.

CJGEA-järjestö puolustaa oikeutta puhtaaseen ympäristöön Keniassa

Kun Phylliksen oma poika sairastui, hän sai selville, että tehdas levitti hengenvaarallisia myrkkyjä slummiyhteisön ympäristöön, lasten leikkipaikan päälle ja asuinalueen läpi virtaavaan puroon. Hän lähti selvittämään asukkaiden veren lyijypitoisuuksia ja sai mukaansa koko yhteisön taistelemaan päästöjä vastaan. Sitkeän kampanjoinnin tuloksena tehdas suljettiin ja oikeus määräsi sairastuneille asukkaille miljoonakorvaukset. Sen jälkeen 17 muuta tehdasta eri puolilla Keniaa suljettiin samoista syistä. 

Painostusta, uhkailua ja pidätyksiä 

Phyllis on maksanut aktivismistaan kovan hinnan. Hän irtisanoutui työstään metallisulatossa ja perusti CJGEA-nimisen kansalaisjärjestön ajaakseen oikeutta puhtaaseen ympäristöön. Hän kohtasi kuitenkin vastustusta ja painostusta niin tehtaan omistajien kuin viranomaistenkin taholta. Hänet pidätettiin mielenosoituksen yhteydessä ja häntä syytettiin laittomasta kokoontumisesta ja väkivallan lietsomisesta.

KIOSin tuella Phylliksen järjestön aktiivit ovat saaneet koulutusta sekä oman fyysisen turvallisuutensa että digiturvallisuuden parantamiseksi. Järjestö on perustanut ympäristönsuojelijoiden verkoston, jonka avulla vaarassa olevat aktivistit tukevat toisiaan. Myös nämä verkoston jäsenet ovat saaneet koulutusta siitä, miten he voivat parantaa omaa turvallisuuttaan.  

Ympäristönpuolustajat ovat eri puolilla maailmaa etulinjassa vaatimassa kestävämpää tulevaisuutta kaikille. Silti heidän toimintaansa rajoitetaan. Tälläkin hetkellä ympäristönpuolustajien verkoston jäseniä uhkaillaan ja he joutuvat elämään pelossa. 

Yhdessä voimme suojella vaarassa olevia aktivisteja. Osallistu antamalla lahja KIOSin turvarahastoon, jonka avulla tuetaan uhan alla olevia ihmisoikeuspuolustajia. 

Jaa
Share: