Naisten suojelua parannettu Nepalissa

Nepalilainen naisjärjestö on kampanjoinut naisia suojelevien lakien puolesta. Työn tuloksena naisten oikeudet saatiin mukaan Nepalin uuteen perustuslakiin.

Vuoden 2006 vallankumouksen myötä Nepalissa alkoi siirtyminen demokratiaan. Naistenoikeudet ja tasa-arvo ovat kuitenkin edistyneet hitaasti ja naisia syrjitään Nepalissa yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Naisiin kohdistuva väkivalta on Nepalissa yleistä.

Suurimmassa vaarassa ovat naiset, jotka puolustavat ihmisoikeuksia; he ovat vaarassa niin sukupuolensa kuin työnsä puolesta. Naispuolisiin ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuva väkivalta ja jopa murhat eivät ole harvinaisia. Tekijät saattavat olla niin viranomaisia kuin perheenjäseniäkin.

KIOS rahoitti WOREC-järjestön työtä naisten oikeuksien puolesta vuosina 2007-2014. Tänä aikana järjestö perusti maanlaajuisen naisihmisoikeuspuolustajien verkoston. Kahden viimeisen vuoden aikana vaikutettiin suoraan yli 7 000 ihmisen tietoisuuteen naisten oikeuksista, sekä tuhansiin muihin mediakampanjoinnin avulla.

Laajalla alueella toimiva verkosto on pystynyt vaikuttamaan naisia suojeleviin lakeihin. Ahkeran kampanjoinnin saavutuksena vuoden 2015 Nepalin perustuslakiin sisällytettiin erillinen naisten oikeuksia koskeva artikla (art. 38). Myös perheväkivaltaa ja raiskauksia koskeviin lakeihin on tehty parannuksia naisihmisoikeuspuolustajien työn tuloksena.