Oppaani pahuuden kohtaamiseen

Kuva: Kjell Svenskberg

Oikeushammaslääkäri ja sotarikostutkija Helena Ranta muistelee kirjoituksessaan konfliktialueilla tapaamiaan ihmisoikeuspuolustajia.

Miguel Gil Moreno de Mora, Bajram Kelmendi, Anna Politkovskaja, Ibrahim Rugova, Sonja Biserko, Natasha Kandic ….

Nämä nimet ovat syöpyneet muistiini ja palautuvat usein mieleeni, kun puhumme ihmisoikeuspuolustajista, heidän kohtalostaan ja merkityksestään omille yhteisöilleen, meille kaikille ja erityisesti minulle henkilökohtaisesti. Kohtaamisemme ovat olleet vakavia, joskus myös vaarallisia, mutta mikä tärkeintä, ne ovat auttaneet minua ymmärtämään ihmisoikeuksien puolustamisen tärkeyden ja kunnioittamaan heitä, jotka puhuivat, kun heillä vielä oli huulet, ”dem, som talade medan de ännu hade läppar.” Lainaus on ruotsalaisen Helga Henschenin runosta Tala.

Miguel, espanjalainen ihmisoikeusjuristi, oli ensimmäinen oppaani pahuuden kohtaamiseen. Hän ajoi minut talvella 1996 luotien kolhimassa autossaan Srebrenicaan. Miguelin tv-reportaasit toivat sodan mielettömyyden olohuoneisiimme. Tapasimme viimeisen kerran Kosovossa talvella 1999. Hän oli lähdössä Tsetseniaan ja oli varma, että jonain päivänä minäkin olen siellä. Näin tapahtuikin vuonna 2004. Miguel oli jo poissa, hän oli saanut surmansa väijytyksessä Sierra Leonessa kuvatessaan sisällissotaa ja lapsisotilaita.

Bajram Kelmendi oli kosovolainen ihmisoikeusjuristi. Tutustuin häneen syksyllä 1998 ja sain käyttööni kuvamateriaalia väkivallan kiihtymisestä saman vuoden keväällä. Hän oli palavasieluinen ihmisoikeusaktivisti, jota yritettiin hiljentää monin tavoin. Hän ja hänen kaksi teini-ikäistä poikaansa haettiin kotoa maaliskuussa 1999 Naton pommitusten ensimmäisenä iltana. Heidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna maantien varrelta.

Tapasin Anna Politkovskajan hänen vieraillessaan Suomessa. Hänen murhansa jälkeen seisoin Venäjän suurlähetystön edessä kynttilä kädessä muistotilaisuudessa. Myöhemmin pidin puheen Vanhalla ylioppilastalolla ja rohkenin kommentoida Annan murhaa julkisesti. Eräs tunnettu historioitsija kirjoitti tästä todeten minun olevan poliittisesti naiivi. Olen mieluummin poliittisesti naiivi kuin älyllisesti epärehellinen!

Ibrahim Rugova oli tavatessamme useita kertoja Pristinassa syksyllä 1998 kotiarestissa. Hän oli vakuuttunut rauhanomaisen vastarinnan onnistumisesta ja neuvottelujen tärkeydestä. Muistin hänen sanansa, kun presidentti Ahtisaari neuvoi, että rauhaa voi ryhtyä välittämään vain, jos konfliktin molemmat osapuolet ovat siihen halukkaita ja sitoutuneita. Hänestä tuli sittemmin Kosovon ensimmäinen presidentti ja hän menehtyi vakavaan sairauteen. Muistona säilytän häneltä saamaani fossiilia.

Sonja Biserko ja Natasa Kandic ovat serbialaisia ihmisoikeusjärjestöaktivisteja, joita ei ole täysin vaiennettu. Sonja on joutunut pahoinpidellyksi kotinsa pihalla. Molemmat ovat dokumentoineet Jugoslavian hajoamissotiin liittyviä väkivaltaisuuksia.

Useat konfliktialueilla tapaamani ihmisoikeuspuolustajat jäävät ymmärrettävistä syistä tässä nimettömiksi. He elävät kuitenkin muistoissani ja auttavat ymmärtämään heidän työnsä tärkeyden ja vaarallisuuden.

Palaan Helga Henschenin runoon Tala vapaasti suomennettuna:

Sanat voivat syöstä tyrannit vallasta,

jos riittävän moni meistä ottaa aseekseen sanat.

Professori Helena Ranta on KIOSin joulukeräyksen suojelija.

Tule mukaan puolustamaan ihmisoikeuksia kanssamme!

Yhdessä voimme auttaa tukemalla ihmisoikeuspuolustajia hädässä! Lahjoittamalla turvarahastoomme olet mukana suojaamassa vainottuja ihmisoikeuspuolustajia akuutissa tilanteessa ja auttamassa heitä varautumaan tuleviin turvallisuusriskeihin.